Hyppää sisältöön
Mikael Toivio
Mikael Toivio, kesäkuu 6, 2019

Julius Haukkasalo digitoimisto Evermaden toimitusjohtajaksi

Julius Haukkasalo digitoimisto Evermaden toimitusjohtajaksi: “Menestyvät verkkopalvelut suunnitellaan datavetoisesti

Julius Haukkasalo on valittu digitaalisia palveluita tarjoavan Evermaden toimitusjohtajaksi. Haukkasalo on Mikael Toivion ja Jaakko Alajoen kanssa yksi yrityksen perustajista, ja hänellä on vahva tausta verkkopalveluiden suunnittelussa, strategiassa, myynnissä sekä asiakastyössä. Haukkasalo on toiminut Evermaden toimitusjohtajana aiemmin vuosina 2015 – 2017.

Olemme erittäin kiehtovassa vaiheessa yhtiön kehityskaarta. Olemme kasvaneet voimakkaasti viime vuosina ja onnistuneet löytämään erinomaisia koodareita, suunnittelijoita ja analyytikoita matkallemme mukaan. Kun erilaiset ihmiset ja erilaiset kompetenssit kohtaavat, pystymme yhdistämään ne kokonaisuudeksi ja siten auttaa asiakkaitamme entistä tehokkaammin ja monipuolisemmin.”, Haukkasalo kertoo.

Strategiamme keskiössä on tuoda kasvuyritysten ketteryys perinteisempien organisaatioiden toimintaan. Datavetoinen suunnittelu on nykypäivää ja olemmekin vahvistaneet osaamistamme sillä saralla viimeisen vuoden aikana hyvillä rekrytoinneilla. Verkkopalveluiden jatkuva seuranta ja optimointi on vähintään yhtä tärkeää kuin laadukas suunnittelu ja toteutus projektin aikana. Parhaat tulokset saadaan pitkäjänteisellä työllä sekä tarjoamalla relevanttia dataa ratkaisujen pohjaksi.”, Haukkasalo toteaa.

Liikevaihtomme kasvoi vuonna 2018 noin 2,4 miljoonaan euroon ja henkilöstömäärä 32 henkilöön. “Kokoluokkamme mahdollistaa oikeasti isojen juttujen tekemisen, mutta samalla myös ketterät liikkeet ja nopeat muutokset. On todella innostavaa päästä kehittämään Evermadea uuteen suuntaan”, Haukkasalo toteaa.