Hyppää sisältöön

Educo

Tunnettuus kasvuun brändi-ilmeen päivityksen ja suunnitelmallisen digimarkkinoinnin avulla

Tutustu sivustoon

 

Olemme työskennelleet yhdessä Educon kanssa parantaaksemme yrityksen tunnettuutta, brändimielikuvaa, digitaalista presenssiä ja hakukonenäkyvyyttä. Yhteistyötämme on nyt takana puoli vuotta ja mainonnan tuomat edut ovat jo havaittavissa sekä liikenteessä että orgaanisessa näkyvyydessä.

Educo on johtamisen osaaja, kehittäjä ja vaikuttaja. Educo toimii Suomessa maailman johtavan johtamisen osaajan The Ken Blanchard Companies® maapartnerina. 

Brändi-ilmeen uudistus

Aloitimme yhteistyön Educon kanssa kesällä 2022. Yhteistyö alkoi brändi-ilmeen päivityksellä, joka sisälsi logo-uudistuksen, uuden kuvamaailman ja mainonnan materiaalien suunnittelun. Ilmeeltään vanhentunut logo päivitettiin pelkistettyyn ja moderniin versioon, josta poimittiin pyöreä e-kirjain itsenäiseksi logomerkiksi. Educon missio saada aikaan muutosta peilautuu uuteen kuvamaailmaan liikkeenä: motion blur -efektiä on hyödynnetty kuvien henkilöissä.

Viime vuosien muutokset Educon palvelukonseptiin, tuoteportfolioon ja sitä myöten asiakaskuntaan ovat tuoneet tilanteen, jossa digitaalisten kanavien monipuolinen hyödyntäminen markkinoinnissa nähdään aivan uudessa valossa. Vanha brändimme oli suunniteltu enemmän fyysiseen ympäristöön; aikaan, jolloin digitaalisuus ei ollut vielä niin suuri osa arkeamme, kertoo Educo Valmennustalon myynti- ja markkinointijohtaja Samuli Rönkkönen.

Yhtenäinen visuaalinen ilme

Mainonnan materiaalien suunnittelussa lähdettiin liikkeelle olemassa olevan verkkosivuston elementeistä. Educon aikaisempi kumppani oli onnistuneesti valikoinut Educon verkkosivuille tyylikkään fontin, puhtaan värimaailman ja abstraktit kuvitukset, jotka poimimme osaksi mainonnan materiaaleja. Educolaiset törmäsivät kuitenkin jatkuvasti arjessaan haasteisiin mainonnan materiaalien tuottamisen suhteen, sillä kokonaisvaltaista brändi-ilmettä ei ollut ja verkkosivuston ilme oli ristiriidassa silloisten digimainnonnan materiaalien kanssa. 

Suunnittelimme mainontaa varten tyylikkään, omintakeisen ilmeen ja tuotimme digiaineistoille pohjat yleisimpiä digimainoskokoja varten. Kokosimme päivitetyn ilmeen brandbookiksi, josta löytyy ohjeistukset logon, typografian, kuvitusten ja värimaailman käyttöön. Ohjeisto sisältää myös kuvamaailman linjaukset sekä ohjeet ja esimerkit brändi-ilmeen jalkauttamiseksi digimainonnan materiaaleihin.

Lähtiessämme uudistamaan Educon ilmettä oli päällimmäisenä mielessämme kysymys siitä, mitä tunteita haluamme asiakkaissamme herättää. Uusi tasapainoinen ja minimalistinen logo, realistinen liikettä kuvastava kuvamateriaali ja selkeät tunnuselementit kertovat ammattimaisuudesta ja luotettavuudesta. Juuri siitä, mitä Educo nykypäivänä on, Samuli Rönkkönen kertoo.

Verkkosivuston auditointi ja mittauksen päivitys

Ilmeen päivityksen ohella tehtiin sivuston auditointi, jossa tutkittiin sivuston teknistä toteutusta ja hakukoneoptimoinnin tilaa. Auditoinnin jälkeen Educon sivusto siirrettiin ylläpitoomme ja sivustolle tehtiin muutamia tärkeäitä teknisiä korjauksia. Sen jälkeen seurasi sivuston analytiikan mittauksen siirtäminen Google Analyticsin uuteen versioon GA4:ään, jonka ohella asetimme sivustolle relevantit mittarit ja konversiot tukemaan datavetoista jatkokehitystä ja Educon liiketoiminnallisia tavoitteita. 

Nykytilanteen kartoitus loi pohjan hakukonemarkkinoinnin yhteistyölle

Yhteistyömme keskiössä on hakukonemarkkinointi, joka aloitettiin tekemällä Educolle hakutermikartoitus, sisältöaudit sekä kilpailija-analyysi. Hakutermikartoituksessa otetaan selvää, millä hakutermeillä kohderyhmät hakevat tietoa verkosta ja millainen sisältö vastaa haun tarkoitukseen. Sisältöauditissa käymme läpi sivuston nykyisiä sisältöjä ja kiinnitämme huomiota mm. duplikaattisisältöön, liian vähäiseen sisältöön, avainsanojen käyttöön sekä hakutermikartoituksen löydösten hyödyntämiseen nykyisessä sisällössä. Kilpailija-analyysissä puolestaan tutkitaan kilpailijoiden näkyvyyttä, sisältöjä ja linkkiprofiilia hakukoneissa.

Hakukonemarkkinoinnin pohjan luominen ja asiakkaan nykyisen tilanteen ymmärtäminen on tärkeä lähtökohta onnistuneelle yhteistyölle. Tämä auttaa meitä suunnittelemaan ja priorisoimaan tulevaa työtä.  

Hakukonemainonta tehostaa myös orgaanista näkyvyyttä

Lähdimme toteuttaamaan Educolle kampanjasuunnitelmaa Google Adsiin hakutermikartoituksen pohjalta. Muutokset saivat aikaan nopeaa kasvua liikenteessä ja hakusanojen laatupisteissä. Mainonta on nyt ollut päällä puolisen vuotta, ja olemme päässeet myös nauttimaan sen tuomista tuloksista. 

Google-mainontaa tehtiin Educolle pienellä budjetilla jo ennen yhteistyötämme, mutta selkeä suunnitelma puuttui. Tämän huomasi esimerkiksi hakusanojen laatupisteissä ja konversioiden vähäisessä määrässä. Uuden rakenteen ja strategian myötä Googlen cpc-liikenne on kasvanut 586 %. Kokonaisuudessaan sivuston kävijämäärät ovat kasvaneet 165 % ja vierailut 124 %. Lisäksi konversiot ovat kasvaneet huikeat 166 %.

Mainonta on ollut tärkeässä roolissa myös orgaanisen näkyvyyden kasvattamisessa. Mainonnan vaikutus orgaaniseen liikenteeseen on näkynyt sekä uusien hakusanojen, että huomattavasti parempien Google-sijoitusten muodossa. Educolle tärkeät hakusanat ovat nousseet monen hakusivun takaa ensimmäiselle sivulle, impressiot ovat kasvaneet 42,3 % ja klikit 35 %.  Orgaaninen liikenne kokonaisuudessaan on kasvanut 63 % yhteistyömme aikana. 

Monikanavaista markkinointia

Google Adsin lisäksi olemme toteuttaneet Educolle LinkedIn-mainontaa sekä natiivimainontaa advertoriaalien muodossa. LinkedIn on kasvattanut brändin tunnettuutta ja liikenne Educon sivustolle onkin kasvanut Linkedinin kautta 186 %. Linkedin on myös vahvistanut Educon asiantuntijuutta kohderyhmien keskuudessa. Tällä hetkellä painopisteenä yhteistyössämme on sivuston sisällön kehittäminen sekä konversio-optimointi. 

Tekemämme työ Educolle on loistava esimerkki siitä, kuinka viimeistelty brändi-ilme, hakukoneoptimointi ja hakukonemainonta tukevat toisiaan. Yhdistämällä optimointi ja mainonta saadaan luotua tehokas ja yhtenäinen strategia, jossa mainonta tukee orgaanista näkyvyyttä ja orgaaninen näkyvyys puolestaan mainontaa. Yhteistyössä on myös korostunut tekemisen ketteryys silloin, kun verkkosivuston ja digitaalisen markkinoinnin eri osa-alueet ja niihin liittyvät palvelut löytyvät saman katon alta eikä riippuvuutta kolmansista osapuolista ole. 

Kiinnostuitko parantamaan hakukonenäkyvyyttäsi? Tutustu digimarkkinoinnin palveluihimme tai ota meihin yhteyttä!

Evermade on ollut meille erittäin tärkeä kumppani nykyaikaisen markkinoinnin kehittämisessä. Organisaation tapa tuoda omat asiantuntijat esille jo hankintavaiheessa oli tekijä, joka vaikutti kumppanuuden syntymiseen. Asiantuntijat ovat helposti tavoitettavissa ja yhteistyö on ollut juuri sitä, mitä tarvitsimme. Evermade on lunastanut lupauksensa digimarkkinoinnin rautaisena tekijänä ja suosittelen Evermadea lämpimästi kaikille organisaatioille pienistä suuriin, jotka haluavat kehittää tunnettuuttaan digitaalisia kanavia hyödyntäen.

Samuli Rönkkönen

Myynti- ja markkinointijohtaja, Educo

Lue lisää digimarkkinoinnista

Next case

Valio-sovellus

Haku