Hyppää sisältöön

Evermade laajentaa Turkuun

Two people seated on a light-gray L-shaped sofa in a bright corner room with floor-to-ceiling windows; one plays an acoustic guitar while the other looks at a smartphone, with nearby buildings and blue sky visible outside.

Tiedot

1–2 minuuttia

Tämä artikkeli saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, koska se on julkaistu 4 vuotta sitten.

Iloisia uutisia – olemme avanneet ensimmäisen Turun toimistomme!

 

“Kasvuvauhtimme on jatkunut hyvänä, ja olemme viimeisen vuoden aikana palkanneet useita työntekijöitä pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Koska meillä on Turun seudulla asuvia työntekijöitä jo viisi, aloimme pohtia alkuvuodesta, olisiko toimiston avaaminen kaupunkiin järkevää. Uusi toimisto auttaa meitä myös palvelemaan paremmin Turussa ja lähiseuduilla sijaitsevia asiakkaita”, kertoo operatiivinen johtajamme Sunny Chandi. 

Perinteisesti it-alan yritykset ovat keskittyneet vahvasti Helsinkiin, Tampereelle ja Ouluun. Turulla on yliopistokaupunkina mielestämme kuitenkin paljon potentiaalia, jota ei ole vielä hyödynnetty. 

Koronapandemia on lisännyt ihmisten liikkuvuutta ja työntänyt ihmisiä eri paikkakunnille. Monet ovat ennustaneet fyysisten toimitilojen merkityksen vähenevän merkittävästi, mutta me emme täysin niele tätä väitettä. Vaikka etätyö on kasvattanut suosiotaan, ovat monet työntekijämme ilmaisseet halunsa työskennellä toimistolla ympäristössä, jossa on hyvät puitteet ja oman työyhteisön tuki. He kokevat myös, että rajanveto työn ja vapaa-ajan välille helpottuu, kun työtä tehdään toimistolta. Uuden toimiston avaamispäätöksen taustalla oli siis ennen kaikkea henkilöstömme tarpeet.

Uusi toimistomme sijaitsee Turun keskustassa osoitteessa Yliopistonkatu 31.  

Työllistämme tällä hetkellä 50 työntekijää. Lisää kehityksen, digitaalisen suunnittelun ja web-analytiikan osaajia on tarkoitus palkata Turun toimistolle kuluvan syksyn aikana. Jos olet kiinnostunut meillä työskentelystä, ota työpaikkasivumme seurantaan!

Laajentumisestamme Turkuun uutisoi myös Turun Sanomat.